sunnuntai 12. tammikuuta 2014
Kun aloitin yliopisto-opinnot, olin maanviljelijä. Asuin 60 kilometrin päässä kaikista kaupungeista, joissa saattoi opiskella avoimessa yliopistossa ja 180 kilometrin päässä kotiyliopistostani Helsingissä. Oli työn lisäksi pieniä lapsia. En vain voinut lähteä totaaliseksi lähiopiskelijaksi. Tuli kokeiltua ja koettua monenlaista etäältä opiskelemista.
Tämän bloggauksen otsikko on Irene Heinin ja Riitta Larnan 1992 toimittaman monimuoto-opetuksen kurssikirjan nimi. Se kirja kuului opintoihini aikuiskasvatustieteessä. Otsikko sopii hyvin tähän päivään 100 % etätyön kanssa. Ei se minun kokemuksenani ole etää, vaan lähiä. Vaikka teen yksin, teen koko ajan yhdessä työkavereitten kanssa.
eOppimiskeskuksen kaikki työntekijät tekevät etätöitä, osa enemmän, osa vähemmän. Otavan Opistossa on myös aikamoinen joukko kokonaan tai osittain verkon kautta töissä.
Ideoimme kehittämispäivillä, että jotain sisällöllisesti yhteistä ja merkityksellistä pitäisi löytää meille opistolta etäällä toimiville. Jotain, joka toisi meitä mielekkäästi yhteen ja jotain, joka myös edistäisi kaikkien omaa työtä. Yhteiseksi nimittäjäksi löysimme tietotyön, informaatiotulvan ja kiireen aikakauden tärkeän oppimistavoitteen: Kuinka tekisin työni paremmin?
Laitamme käyntiin päivittäistyönteon kohtaamispaikan verkkoon (lörpöttely- ja huhuilutyyppinen). eOppimiskeskuksen työporukan kanssa olemme olleet hyvin tyytyväisiä Skypeen. Sinne perustetun ryhmä-chatin kautta tervehdimme, jaamme töitä, kysymme apua, vinkkailemme ja muistutamme toisiamme.
Tuollaiseen kohtaamispaikkaan syntyy tietty tunnelma. Vaikka juttuvirtaa voi olla paljon, se on nopeasti silmäilty eikä kuormita. Jos jollakin on oikein erikoisen tärkeää asiaa juuri minulle, hän ottaa yksityisesti yhteyttä. Ryhmältä kysyminen on edullista työnteon kannalta: kun laitan pulmani työporukan Skypeen, se, joka ennättää, vastaa ja kaikki näkevät, että vastaus löytyi.
Jutteluvirran lisäksi on hyvä olla löytöjen varastoinnin paikkoja ja jotain, jossa voi pidemmässä keskusteluketjussa kommentoida, pohdiskella, kehitellä. Tarvitaan myös verkkotapaamisia johonkin tiettyyn tahtiin ja verkkotapaamisiin liittyviä käytänteitä. Kaikki yhteinen pitää olla riittävän rentoa, huoletonta ja kevyttä, mutta kuitenkin samalla riittävän merkityksellistä ja omaan työhön liittyvää, jotta osallistuminen motivoi ja innostaa. Joudutaan varmasti kokeilemaan ja etsimään. Kehnompikin yhteystapa toimii, jos ihmiset innostuvat sitä käyttämään.
Päätimme puhua läsnätyöstä. Termin on lanseerannut Microsoft ja ajatuksena on, että läsnätyö kuvaa paremmin sitä työnteon tapaa, josta on käytetty nimitystä etätyö.
Tähän blogiin kirjoittelemme omien kokemustemme ja oivallustemme tuloksia. Miten tekisin ja tekisimme työmme huomenna paremmin ja samalla hauskemmin?
Muutama hyvä bloggaus tms. läsnätyöstä:
- Sulava-blogi 24.5.2012, Aki Antman: Mitä se etätyö / läsnätyö oikeasti on?
- Ensimmäiset 100 päivää läsnätyötä, 2012 Microsoftin työntekijät bloggaavat kokemuksistaan.
- Kollega.fi -verkkolehti 6.3.13, Sami Kelhä: Läsnätyö tuo joustavuutta työeämään
- Inno-W blogi 13.3.13, Kari Niinimäki: Etätyö vai läsnätyö?
Parikymmentä vuotta sitten kysyttiin, miksi puhutaan etätyöstä, ja mistä näkökulmasta. Perheen tai lähipiirin näkökulmasta kotona työskentelevä on lähellä ja työpaikalle matkustava etäällä. Niin, silloin puhuttiin lähityöstä ja etätyöstä.
VastaaPoistaJoskus voi käydä niin, että lähellä oleva ei ole läsnä, jolloin etäällä voi olla enemmän läsnä kuin lähellä.